Post by Jorma Moll"Portugalilainen Diario de Noticias -lehti muistuttaa, kuinka maa
auttoi Suomea yli 70 vuotta sitten. Vaan kuinka käy nyt Portugalin
pyytämän talousavun kanssa?..."
Hesarin mielipideosasto (kannattaa lukea):
Ovatko suomalaiset unohtaneet Portugalilta talvisodassa saamansa avun?
"Avun kieltäminen maalta, joka on kärsinyt talouskurimuksesta, ei ole
viisasta eikä sovi siihen henkeen, jossa olennaisia arvoja ovat
solidaarisuus ja ystävyys."
Haluaisin kertoa suomalaisille tarinan, joka ensi silmäyksellä
vaikuttaisi kuuluvan menneisyyteen, mutta joka muistuttaa meitä –
varsinkin lyhytmuistisimpia – historian yllättävistä käänteistä.
Tarinan tapahtumapaikkana on Portugalin pääkaupunki Lissabon vuonna
1940, 39 päivää sankarillisen talvisodan päättymisen jälkeen.
Talvisota, jossa Suomi – vastoin kaikkia odotuksia – torjui
Neuvostoliiton miehitysaikeet, vaikutti eurooppalaisiin paljon
syvemmin kuin suomalaiset tänä päivänä ymmärtävät.
Talvisodan kauhut ja uhraukset liikuttivat ja koskettivat
portugalilaisia Euroopan toisella laidalla, ja Portugalissa syntyi
halu auttaa Suomea. Ehkä kyse oli veljeydestä, ehkä siitä, että
portugalilaiset samaistuivat toisen pienen ja syrjäisen maan
uhrauksiin tai siitä, että itsenäisyyttä ja kansaa pidettiin suuressa
arvossa. Joka tapauksessa maa, jossa rauha oli vallinnut pisimpään
Euroopassa, ei voinut olla toimimatta, kun Suomea uhkasi kohtalo
Neuvostoliiton provinssina.
Portugali oli tuolloin köyhä maa, jota hallitsi fasistinen diktatuuri.
Suurin osa portugalilaisista oli köyhiä, luku- ja
kirjoitustaidottomia, alistettuja ja onnettomia mutta myös kovia
tekemään töitä, ylpeitä ja myötätuntoisia. He halusivat lahjoittaa
suomalaisille sen, minkä pystyivät: huopia, takkeja, kenkiä, jauhoa,
riisiä ja niin edelleen. Kirkot ja koulut keräsivät lahjoitukset ja
kuljettivat ne laivoilla Suomeen.
Suomen Lissabonin ja Madridin lähettiläs George Winckelmann kiitti
portugalilaisia avusta arvostetun sanomalehden, Diário de Notíciasin,
etusivulla 21. 4. 1940 julkaistussa viestissään. Hän kirjoitti, että
lukuisat myötätunnon ja solidaarisuuden osoitukset olivat antaneet
Suomelle sekä materiaalista että henkistä apua, eikä Suomen kansa
voisi sitä koskaan unohtaa. Hän myös lisäsi, että Portugalin ja Suomen
suhteet vain vahvistuisivat koettelemuksista, joiden kestämistä
Portugalin apu oli osaltaan helpottanut.
Myöhemmin Winckelmann myös kiitti portugalilaisia opiskelijoita, jotka
olivat auttaneet suomalaisia lapsia.
Ironista on, että nykyään jotkut eurooppalaiset ovat valinneet
päinvastaisen tavan ilmaista kansallisuusaatettaan, nationalismia.
Nämä arvot ovat ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita paljon
vanhempi, köyhempi ja vähemmän koulutettu maa osoitti 70 vuotta sitten
paljon nuorempaa ja rikkaampaa maata kohtaan.
Meillä on vastuu siitä, ettemme unohda niitä saavutuksia, jotka on
tehty ennen meitä. Myös todellinen nationalismi kunnioittaa mennyttä.
Portugalin historiassa, ja erityisesti suurten löytöretkien ajoista
lähtien, yksi maan vahvuuksista on ollut sen yhtenäisen kansan kyky
katsoa eteen- ja ulospäin.
Portugalilaiset eivät ole pelänneet seitsemän meren tuntemattomia
haasteita eivätkä ole koskaan sulkeneet oviaan ystävyydeltä tai
unohtaneet vieraanvaraisuuttaan.
Ei vaikuta oikeudenmukaiselta, että Portugalin taloustilanne on ollut
yhtenä merkittävänä syynä vaalitulokseen toisessa, pienessä ja
kaukaisessa maassa. Avun kieltäminen maalta, joka on kärsinyt
talouskurimuksesta, ei ole viisasta eikä sovi siihen henkeen, jossa
maat ovat yhä enemmän yhdistyneet ja jossa olennaisia arvoja ovat
solidaarisuus ja ystävyys.
Olipa portugalilainen eliitti kuinka korruptoitunut tahansa, näyttipä
valtio kuinka kierolta tahansa ja olipa maa vaikka kuinka huonosti
johdettu, tavalliset portugalilaiset tuntevat olevansa loukussa ilman
omaa syytään ja pelkäävät säästöjensä puolesta. Vaikka ajat ovat
synkät, olen varma, että portugalilaiset tulisivat jälleen apuun, jos
Suomea ja suomalaisia uhkaisi katastrofi. Näin he kunnioittaisivat
mennyttä, jossa Suomi sankarillisesti taisteli olemassaolostaan.
Meidän kaikkien tulisi oppia menneisyydestämme.
Helder Fernandes
portugalilaisen TSF-Rádio Notíciasin
ulkomaankirjeenvaihtaja Pohjoismaissa
Oslo, Norja