Pertti Koivisto
2010-05-18 07:52:23 UTC
Suomessa on ollut kaksi merkittävää EU-kriitikkoa, Paavo Väyrynen ja
Timo Soini, molemmat ovat osoittautuneet tulevaisuuden näkijöiksi.
EU:n keskuspankilla ei ole riittävää poliittista osaamista, jotta
siihen voisi luottaa. Keskuspankki onkin taitamattomalla
politiikallaan ajanut euroalueen taloudelliseen kriisiin. Väyrynen on
jälleen kerran arvioinut ulkopolitiikan matematiikan oikein muiden
ollessa väärässä. Väyrysen poliittinen asema vahvistuu vääjäämättä
onnistumisten seurauksena. Demarit sen sijaan rämpivät suossa.
Muuntautuminen työttömien puolueeksi ei onnistu vasemmistolta millään.
Vappumarsseissa oli vielä vanhanaikaiset työläistunnukset. Veikko
Vennamo ja Timo ovat jo 1950-luvulla tienneet mitä on olla työtön.
Demarit ovat hitaita poliittisia etanoita.